Löydät valikoimastamme tyylikkäät ja laadukkaat ratsastusjouset ratsastusjousiammuntaan tuotemerkeiltä kuten Oak Ridge ja Samick Sports.Valikoimassamme Oak Ridge Sada Bamboo 52" -ratsastusjousi on molempikätinen ratsastusjousiammuntaan suunniteltu vastakaarijousi. Tyylikäs ja nopea Oak Ridge Sada Black 52" -ratsastusjousi on mainio valinta ratsastusjousiampujalle.Samick SKB 50" on tyylikäs korealaistyylinen vastakaarijousi ilman ikkunaleikkausta ja se soveltuu mainiosti ratsastusammuntaan. Meiltä löytyy jokaiselle ratsastusjousiampujalle erinomaisen hinta-laatusuhteen omaava jousi. Tutustu nyt valikoimaan.
Ratsujousi (engl. horse bow) on yleensä lyhyt vastakaarijousi joka on käyttäjälleen kevyt vetää. Ratsailta on vaikeaa ja tarpeetonta vetää niin raskasta jousta kuin jaksaa. Ratsujousia on monia eri tyylisiä kuten korealaisia, turkkilaisia, skyyttiläisiä. Useilta kursseilta on mahdollista vuokrata ratsujousi, nuoliviini ja nuolia, mutta edullinen perusjousi on kannattava hankinta aloittelevalle ratsujousiampujille. Harrastuksen edetessä ja erilaisia jousia kokeillessa muodostuu käsitys omista mieltymyksistä, ja kauan lajia harrastanut yleensä osaakin jo pyytää jouseltaan enemmän. Pääasia on kuitenkin se, että jousi on tarpeeksi kevyt ampujalle ja tuntuu hyvältä käteen, sillä liian raskaalla tai huonosti sopivalla jousella ampuminen on vaikeaa ja epämiellyttävää. Liian jäykällä jousella myös lihasten hyvinvointi ja tekniikka kärsivät, sillä vaistojousiammunta vaatii tietynlaista rentoutta.
Jousien jäykkyys ilmoitetaan paunoina, ja jousen pituus sekä vetopituus tuumina. Jousen jäykkyys tarkoittaa paunamäärää silloin, kun jousi on jännitettynä esimerkiksi 28 tai 30 tuuman pituudelle. Jousen pituudella taas tarkoitetaan jousen pituutta jännitettynä jänteen päästä päähän. Sopiva jousen jäykkyys on aloitteleville naisille yleensä 20-30 paunaa, miehille 35-40. Kaikki on kuitenkin yksilöllistä.
Pitkäjousi sopii paremmin maasta-ammuntaan painonsa ja toimintamekanisminsa vuoksi sillä se sopii paremmin rauhassa tähtäämiseen. Hevosen laukatessa hurjaa vauhtia aikaa tähtäämiseen ei juurikaan ole. Siitä syystä lajissa ei käytetä tähtäimiä. Ratsastusjousiammunta on vaistojousiammuntaa tyypillisimmillään, eli ampuminen perustuu täysin vaistoon ja lihasmuistiin. “Kun ammun näin ja käytän näitä lihaksia, osun tauluun!”
Jousi on oikeakätisillä vasemmassa kädessä ja vasenkätisellä oikeassa kädessä. “Parempi käsi” jää siis aina käsittelemään nuolia, sillä “nuolikädeltä” vaaditaan sorminäppäryyttä. Nuoliviini on yleensä jousikäden puolella; lantiolla, vyötäröllä tai selässä, mutta erilaisia tyylejä on olemassa. Ratsastusjousiammunassa voidaan käyttää siis lantiolla olevaa nuoliviiniä eli persialaisviiniä, vyötärölle kiristettävää sword quiveriä eli miekkaviiniä, selkään kiinnitettävää selkäviiniä tai esimerkiksi nuolten nokit taaksepäin asettavaa turkkilaista nuoliviiniä.
Sormiotteita on muutamia erilaisia, kuten esimerkiksi kolmen sormen ote eli välimerenote, persialainen ote, peukalo-ote sekä pinch draw eli nipistysote. Tämä ei sovi suuriin paunamääriin. Monissa otteista on hyödyllistä käyttää jousiammuntahanskaa, rannesuojusta, peukalosuojusta ja/tai peukalosormusta sillä jänne saattaa tehdä kipeää.
Nuolten taas tulisi olla aavistuksen vetopituutta pidempiä, eli jos jousi on esimerkiksi 30 paunaa 28” vetopituudella, sopiva nuolen pituus on 29-30”. Tällöin on varaa pidentää vetopituuttaan, eikä veto jää vajaaksi vain siksi että pelkää vetävänsä nuolen liian pitkälle. Toisaalta liian pitkät nuolet saattavat tuntua epämiellyttävältä ja olla hankalia käsitellä. Tärkeää on valita itselle sopivat varusteet.
Hiilikuitunuolet ovat ratsastusjousiammuntaan yleensä paras valinta, sillä ne kestävät säänvaihteluita, sillä ratsastusjousiammuntaa harrastetaan yleensä ulkona. Nuoliputken ollessa ehjä on helppo uusia tarvittaessa kärki, sulat tai nokki nuoleen. Puunuoliakin voi käyttää, mutta ne kestävät huonommin vettä, ovat varsin painavia eivätkä ole kovin tarkkoja. Esimerkiksi Eastonin, Skylonin ja Gold Tipin luonnonsulilla sulitetut nuolet ovat sopivia.
Nokkeja löytyy meidänkin valikoimastamme useita erilaisia. Suuret nokit kuten Arizona Z-nokki ovat yleensä helpoimpia, sillä ratsujousiampuja nokittaa katsomatta nokkiin, eli nuoli tulee saattaa jänteelle samalla katse taulussa. Nokkeja lämmitetään kuumassa vedessä, ja niitä avataan hivuttaen pihdeillä oman maun mukaan, jolloin niistä saadaan sopivan tuntuisia omiin sormiin. Nokitukseen tarvittavaa sorminäppäryyttä voi treenata esimerkiksi kotisohvalla telkkaria katsellessa.
Nuolet sulitetaan yleensä 3-4” luonnonsulilla jättäen nokin ja sulkien väliin sen verran tilaa, että nuoleen on helppo tarttua katsomatta. Sulkia nuolissa on yleisimmin kolme, ja värit niihin saa valita oman maun mukaan. Valikoimastamme löytyy useita erilaisia värivaihtoehtoja sekä malleja sulkia. Sulat voivat olla eri värisiä tai samanvärisiä, sillä vauhdissa niitä ei ehdi katsomaan tai asettelemaan. Nuolten jäykkyys ilmoitetaan yksiköllä spine, joka saattaa olla kaikkea 300 ja 1000 väliltä. Mitä suurempi luku, sitä “löysempi” nuoli, ja mitä pienempi luku, sitä jäykempi nuoli. Yleensä ratsastusjousiammuntaan sopivat nuolet ovat noin spineltaan noin 350-800.
Valtaosa ratsastusjousiampujista ampuu oikeakätisenä nuolet jousen oikealta puolelta, ja vasenkätiset vasemmalta, jolloin ns. jousiampujan paradoksia ei tarvitse huomioida. Nuoli ei yleensä lähde kaartamaan, vaikka se olisikin spineltaan suuri. Nuoleen ei siis kohdistu sivuttaissuunnassa painetta eikä sen katkeamista tarvitse pelätä mikäli nuoli on ehjä.
Kärjet nuolissa ovat yleensä 100 gr taulukärjet. Nuolia on hieman eri paksuisia, ja on tärkeää valita oikean kokoiset kärjet. Esimerkiksi 5/16 on sama asia kuin 6.2. ja S, eli nämä kärjet, nokit, insertit ja nuolet sopivat yhteen. Jotkut tykkäävät käyttää taulukärkien sijasta sopivan kokoisia bullet-kärkiä. Ratsastusjousen kanssa ei yleensä käytetä metsästyskärkeä, sillä se ei ole tarpeellista. Suomessa hevosen selästä ei saa metsästää, sillä se rinnastetaan liikkuvaksi ajoneuvoksi.
(horseback archery, horse archery, mounted archery) on historiallinen metsästys- ja sodankäyntitaktiikka, joka nykyisin tunnetaan urheilulajina ja yleistyy Suomessa koko ajan. Ratsujousella varustautunut ratsastaja ampuu nuolia tauluihin laukkaavan hevosen selästä.
Aukeilla alueilla, kuten aroilla ja aavikoilla jousiammunta hevosen selästä on ollut menestyksekäs tekniikka metsästykseen, sodankäyntiin sekä karjaeläinten suojeluun. Pohjoismaiden metsäinen maisema ei ole tarjonnut ihanteellisinta maastoa jousiammuntaan etenkään hevosen selästä, ja siksi ratsastusjousiammunnan harjoittaminen Suomessa on historian aikana ollut varsin marginaalista. Suomen lainsäädännössä hevonen rinnastetaan kulkuneuvoon joten hevosen selästä ei saa metsästää, mutta lajin juuret ovat metsästyksessä ja sodankäynnissä.
Muinaisten euraasialaisten kiertolais- ja paimentolaiskansojen, persialaisten sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen alkujaan harjoittama ratsastusjousiammunta yleistyi keskiajalla mongoolien, kiinalaisten, unkarilaisten, turkkilaisten keskuudessa sekä muualla itäisen Euroopan, Aasian ja Mesopotamian alueella. Aasiassa hevosen selästä harjoitettava jousiammunta on osa samuraiperinnettä.
Englannin kielen termillä mounted archer on yleensä tarkoitettu keskiajan englanninkielisissä lähteissä soturia joka ratsasti taisteluun, mutta ampui maasta. Horse archer taas on tarkempi termi kuvailemaan soturia, joka ampuu satulasta. Vakiintunut termi lajille kuitenkin on horseback archery, suomeksi ratsastusjousiammunta.
Koska jousiammunta vaatii molemmat kädet käytettäväksi jouseen, tulee ratsastajan päästää irti ohjista. Tämä vaatii erittäin hyvää ratsastustaitoa, etenkin mikäli halutaan ampua liikkuvan hevosen selästä, sillä hevosta ohjaillaan pelkän istunnan avulla. Lisäksi hyvä fyysinen kunto on aina ollut olennainen osa ratsastusjousiammuntaa, kuten jousiammuntaa yleensäkin. Vaikka jousiammunta tunnetaan historiassa rohkeiden soturien, metsästäjien ja karjapaimenien puolustuskeinona, tunnetaan historiassa myös esimerkiksi Persiassa pitkähameisia naisia, jotka ratsastivat vihollisten joukkoon houkutellen heidät peräänsä. Pahaa aavistamattomien vihollisten lähtiessä ratsuillaan kauniiden naisten perään, vetivät naiset hameensa alta lyhyet ja säpäkät jouset ampuen viholliset lähietäisyydeltä.
Ratsujouset ovat siis käytännön syistä lyhyempiä, kuin tavan vastakaari- ja pitkäjouset. Paitsi että ne voidaan kätevästi vetää hameen alta ja alkaa ampumaan, on hevosen selässä lyhyt jousi on kevyt ja helppokäyttöinen, sillä ratsastusjousiammunnassa tilaa jousen käsittelylle ei hevosen selän vuoksi ole paljoa ampujan ylävartaloa enempää. Maasta käsin harjoittelu on kuitenkin myös tärkeää, ja osa lajin tärkeimmästä tekniikkaharjoittelusta tapahtuukin maasta käsin. Tyypillinen ratsujousi on 48-52-tuumainen laminoitu, kevyt ja nopeaheittoinen yksiosainen jousi.
Etenkin Euraasian kansoilla valittu jousi ratsujousi oli tyypillisesti komposiittinen vastakaarijousi joka oli tarpeeksi kompakti osumaan kohteeseen matkankin päästä tarkasti ja kohtuullisella voimalla.
Ratsastusjousiampujia on ollut kevyesti ja raskaasti varustettuja. Taistelussa kevyesti varustetut ratsastusjousiampujat, kuten skyytit, hunnit, parthialaiset, kumanilaiset ja petsenegit välttivät yleensä taistelutantereen ja lähikontaktin kamppailun ja tekivät yllätyshyökkäyksen. Raskaasti varustetut ratsastusjousiampujat kuten Bysantin ratsuväki, timariotit, druzinat ja samurait sen sijaan käyttivät enemmän tai vähemmän haarniskamaista suojaavaa vaatetusta. Siten heidän liikkeensä eivät olleet yhtä nopeita tai sulavia ja hevosilla oli enemmän painoa kannettavanaan. Raskaasti varustetut ratsastusjousiampujat heikensivät sodankäynnissä vihollista ampumalla heidän joukkoonsa rintamana juuri ennen hyökkäystä, ja siirtyivät sitten tarpeen vaatiessa lähitaisteluun. Heillä saattoi nimittäin myös olla kannettavanaan lähitaisteluun tarvittavia aseita, kuten keihäitä tai kärkiä. Jotkut kansakunnat myös sekoittivat erilaisia tekniikoita ja taktiikoita. Parthialaisten tiedetään käyttäneen erityisen raskaasti haarniskoin varustettuja sotilaita, sekä kevyitä ja nopeita ratsujousella ampuvia sotureita. Raskaasti varustetuilla ratsastusjousiampujilla oli tyypillisesti rengas- tai lamellihaarniska ja kypärä, ja joskus jopa hevoset olivat haarniskoitettuja. Raskaasti varustetut ratsujousella ampujat pystyivät kuitenkin vastaanottamaan paremmin vastatulta.
Ratsastusjousiammunta kehittyi rautakaudella korvaamaan pronssikauden sotavaunuja. Hevosista oltiin tuossa kohtaa jalostettu suurempia ja vahvempia, jolloin niiden oli helpompi kantaa jopa täyshaarniskaan pukeutuneita, aikuisia miehiä. Parthilaisessa sodankäynnissä tiedetään ratsastusjousiampujien ampuneen myös taaksepäin perääntyessään viholliselta. Nopeasta vauhdista johtuen vihollisjoukot eivät pystyneet vastaamaan ratsastusjousiampujille ilman yhtä nopeakäyttöisiä aseita, ratsastusjousiampujat aiheuttivat tehokkaasti kaatuneita, loukkaantuneita ja häiriötä muodostelmiin. Yritykset pysäyttää edellä ratsastavat jousiampujat hidastivat koko armeijan liikkumista.
Aikaisimmat kuvaukset ratsujousiammunnasta löydämme Uus-Assyrian imperiumin taiteesta 800-luvulta eaa, sekä iranilaisten kansojen kuvauksista. Varhaisimmat ratsastusjousiampujat käyttivät kahta ratsastajaa - toinen ohjasi hevosta toisen ampuessa.
Kevyesti varustetut ratsukot ratsujousen kera vaativat kuitenkin tilaa toimia ja paeta, ja tilan ollessa liian täpärällä kevyesti varustettu ratsukko oli helppo päihittää lähietäisyydeltä paitsi teräaseilla ja keihäillä, niin myös maasta-ampujien ja varsijousella ampuvien toimesta. Suuret armeijat luottivat harvoin ratsastusjousiampujiin, mutta historia tarjoaa meille monta erimerkkiä sotavoitoista, joissa suurta roolia pelasivat ratsujousella ampuvat joukot.
Aleksanteri suuri päihitti skyytit ja sakat vuonna 329 jaa, ja käytti itse myöhemmin samasta armeijasta rekrytoimiaan ratsujousiampujia Intian valloittamisessa. Rooman valtakunnalla ja sen armeijalla oli myös käyttöä ratsastusjousiampujille hyvin pitkälti ratsastusjousiampujiin luottavien itäisten armeijoiden kanssa konfliktiin joutumisen jälkeen. Heillä oli ratsujousella ja ratsujen selästä ampuvia joukkoja, jotka toimivat Rooman valtakunnan ratsastusjousiampujina taistelusta. Myös ristiretkeilijät käyttivät asevelvoitettua ratsuväkeä ja ratsastusjousiampujia. Se koostui enimmäkseen kreikkalaisesta ja turkkilaisista.
Vietnamin ratsujousiperinne ulottuu 1000-luvulle. Vuonna 1017 keisari Ly Cong Uan Dait Vietistä avasi jousiammuntakoulun eteläisessä Hanoissa ja määräsi kaikki aatelislapset sekä mandariinit koulutettavaksi ratsujousiampujiksi. Ly Thanh Tongin aikakaudella keisarillisessa hovissa oli 20 ratsujousiampujatiimiä jaettuna viiteen eri kompanjaan, jotka osallistuivat tehokkaasti Kiinan Songin armeijaa vastaan taisteluun. Lyn dynastian ratsujousiampujat myös taistelivat Champan kuningaskuntaa vastaan vuonna 1069 ja Khmerin imperiumia vastaan 1125-1130 jotka voitettiin menestyksekkäästi Dait Vietille. Myöhemmin Lyn dynastian kaaduttua suurin osa ratsujousiammuntatiimeistä hajotettiin.
Saksa ja skandinaaviset armeijat käyttivät jousimiehiä myös ratsailla, jotka toimivat paitsi tiedustelupartiona ja armeijana, niin myös suojelemaan ritareita. Taistelun ollessa käynnissä ratsujousiampujat saarsivat vihollisen ja ammuttuaan sitä kohti ja sitten vaihtoivat miekkaan. Joissakin tilanteissa ratsailla olleet jousiampujat saattoivat myös tulittaa toistuvasti varsijousella, kuten ruhtinaiden käytöskirjassa, Kongespeiletissä mainittiin 1200-luvulla. Vuohen jänteen hyödyntäminen sekä jännitysmahdollisuuksien kehittäminen varsijoudessa tarjosi mahdollisuuden ampua suuripaunaisilla varsijousilla myös hevosen selästä.
Ratsastusjousiammunta oli yleensä tehotonta massoittaista maasta ampumista vastaan. Maasta-ampujat pystyivät ampumaan ratsastusjousiampujia kohti, ja maassa oleva ihminen on pienempi kohde kuin hevonen, jota kohti ampumalla saatiin ratsukko pysäytettyä. Ratsujouset syrjäytettiin hiljalleen tuliaseiden myötä sotatantereelta alkaen 1500-luvulta. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat kuitenkin taistelivat vielä konkistadoreja vastaan ratsain jousella ampuen. On silti mahdollista, että tuliaseet korvasivat jouset osittain helppokäyttöisyytensä vuoksi, ei ylivertaisuutensa.
Hakapyssyjen ja muskettien ollessa varsin hankalia ratsuväen käytettäväksi, kehitettiin kevyempiä ja helpompikäyttöisiä aseita, kuten karbiinit joita pystyttiin tehokkaasti käyttämään myös hevosen selästä. 1600-luvulla muskoviitit, kalmukit, turkkilaiset ja kasakit alkoivat itäeurooppalaisissa armeijoissa käyttämään jousen ohessa myös pistooleja, sillä sen ajan rakuunat ja karabinieerit olivat varsin raskaasti aseistettuja ja joutuivat taistelemaan maasta käsin. Useilla armeijoilla oli ratsujousiampujia käytössään taktisesti tarvittaessa avoimella maaperällä, kunnes maailmalle esiteltiin takaladattavat ruutiaseet. Lippaallisia ruutiaseita oli helpompi ladata ja niillä oli helpompi ampua ratsailta.
1700-luvun edetessä tuliaseet olivat enimmäkseen korvanneet ratsujouset myös Mongoliassa, mutta Mantsuriassa hevosen selästä tapahtuva jousiammunta oli silti suurelti arvostettua. 1758 musketeilla varustautuneet mongolialaiset joukot kohtasivat kiinalaiset jousiampujat taistelussa. Qing -dynastian kiinalaiset sotilaat voittivat taistelun ja perinteistä jousiammuntaa jatkettiin Kiinassa Qing -dynastian loppuun saakka vuoteen 1911.
Venäjän keisarillinen armeija käytti vielä kasakkeja, baskiireja ja kalmukkeja Napoleonin armeijaa vastaan, mutta kertomusten mukaan he eivät osanneet käyttää muodostelmia ja tekivät myös siksi varsin vähän tuhoa. Baskiirit olivat silti osana Napoleon I:n valtakunnan tuhoa vuonna 1814.
Ratsastusjousiammunta ja siihen liittyvät taidot elvytettiin Mongoliassa sen itsenäistymisen jälkeen vuonna 1921, ja sen jälkeen se on ollut esillä monenlaisissa juhlamenoissa. Huolimatta Mongolian pitkästä historiasta ratsujousen kanssa, on urheilulaji varsin marginaalinen mongolialaisten keskuudessa, ja jousiammuntaa harrastetaan enemmän maasta käsin muunlaisten hevoskilpailujen ollessa eri tyyppisiä. Viime vuosina mongolialaisten parissa on ilmennyt halua elvyttää laji, ja esimerkiksi oma lajiliitto; Mongolian Horseback Archery Association, jonka jäsenet ovat kilpailleet kansainvälisesti esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Euroopassa.
Kiinassa matematiikka, kalligrafia, kirjallisuus, hevosmiestaito, jousiammunta, musiikki ja riitit olivat kuusi taidetta Kiinan kansanperinteessä. Ming-dynastian aikana konfutselaisten klassikoiden oheessa ne kuuluivat kansalaisten hyveisiin, ja valtionmiesten kelvollisuutta sekä sotilaiden taitoja jopa mitattiin niillä. Keisarin suojelijat harjoittivat taistelutaitojaan ratsailla, lajissa kilpailtiin ja ratsastusjousiammuntaan kehitettiin uusia tekniikoita. Hevosmiestaidot ja jousiammunta olivat myös Keisari Yonglen suosikkiharrastuksia.
Koreassa on pitkälle ulottuva ratsastusjousiammunnan perinne. Vuonna 2007 Korean valtio julkisti lain säilyttämään ja suojelemaan perinteikästä korealaista sotataitoa, sisältäen ratsastusjousiammunnan. Ratsastusjousiammunta on sittemmin julistettu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi Koreassa. Korealaisessa ratsastusjousiammunnassa on viisi eri osa-aluetta, jossa kilpaillaan kaikessa erikseen. Suurin ero korealaisen ratsastusjousiammunnan (raidiradan) ja unkarilaisen ratsastusjousiammunnan (torniradan) välillä on erilaisten maalitaulujen lisäksi se, että korealaisella “raidiradalla” nuolten on pakko olla fyysisesti kiinni ampujassa esimerkiksi nuoliviinissä tai -kotelossa, saappaassa, vyöllä tai huivissa. Unkarilaisella torniradalla sen sijaan nuolia saa säilyttää myös jousikädessä, vaikka tyypillisesti torniradalla nuolia tarvitaan niin paljon, että käytössä on yleensä lantiolla tai vyötäröllä pidettävän nuoliviinin lisäksi selkäviini, jotta mukana on tarpeeksi nuolia.
Ensimmäisellä raidiradalla ammutaan single shottia, eli nimensä mukaisesti vain yhteen tauluun. Rata on 90 metriä, mutta sisältää vain yhden taulun 5-10 metriä radasta. Raidiradalla ammutaan perinteisesti neliön muotoiseen tauluun, jossa on laatikoita sisäkkäin ja tiikerin kasvot keskellä - siihen osuessaan ampuja saa täydet 5 pistettä. Jokainen ratsastaja ampuu kaksi kilpailukierrosta ja kuhunkin suoritukseen saa käyttää aikaa 16 sekuntia. Jos suoritus kestää enemmän kuin 16 sekuntia, aletaan laskemaan rangaistuspisteitä.
Toinen raidirata on hyvin samantyyppinen, double shot. Double shotissa on tietenkin kaksi taulua, jotka ovat 30 metriä lähtöviivan jälkeen, ja 30 metriä ennen loppua. Taulujen ammuntapinnat osoittavat lähtö- ja maaliviivaa kohden, eli ensimmäinen taulu ammutaan front shottina (eteenpäin pian lähtöviivan jälkeen), ja back shottina (taaksepäin suuntautuen hieman ennen maaliviivaa). Serial shotissa ammutaan kolmesta viiteen taulua 110 metrin radalla, eli jokainen tauli noin 20 metrin välein.
Korealaisessa jousiammuntaperinteessä ammutaan myös mogua, eli liikkuvaa maalitaulua. Edellä ratsastaja lähtee laukkaamaan vetäen perässä puuvillasta ja bambusta valmistettua palloa kun perässä oleva ratsastaja pyrkii osumaan palloon - perinteisesti musteeseen kastetuilla nuolilla, jolloin osumasta jää jälki vaaleansävyiseen palloon. Mogussa voidaan kilpailla myös joukkueina, jolloin kyseessä on joukkuepeli, jossa edellä ratsastava kuuluu eri joukkueeseen. Pisteet vahvistetaan pallon mustetahrojen perusteella.
Japanilaisten ratsastusjousiammunnan historia ulottuu 300-luvulle. Laji houkutteli runsaasti yleisöä, jota keisari ei nähnyt sopivana lajin vakavamielisyyden ja pyhyyden vuoksi. Keisari kielsi julkiset ohjelmanumerot vuonna 698. Ratsastusjousiammuntaa käytettiin laajalti taistelutekniikkana Heian-kaudella (keisarillisen hovin huippukaudella) ja Sengoku-kaudella (taistelevien valtioiden aikakaudella). Yksi kuuluisista ratsastusjousiampujista oli Nasu no Yoichi, samuraisoturi Kamakura-kaudella. Urheilussa japanilaisilla oli kolme lajia; kasagake (hattuammunta), yabusame (tauluammunta) ja inoumono (laji jossa ammuttiin koiria). Kun portugalilaiset esittelivät hakapyssyn eli arkebuusin Japanille 1500-luvulla, siirtyi jousiammunta pois muodista. Ylläpitääkseen perinteistä japanilaista jousiammuntakulttuuria Tokugawa Yoshimune, sotilaalllinen diktaattori määräsi erästä samuraiklaania, Ogasawaraa perustamaan koulun, jossa lajin tekniikkaa ylläpidettiin. Nykyään japanilainen ratsujousiammunnan perinne pihjautuu Ogasawaran klaanin opetuksiin. Perinteisesti naiset eivät saaneet osallistua ratsastusjousiammunnan näytöksiin, mutta vuonna 1963 naiset osallistuivat demonstraationäytökseen ensimmäistä kertaa. Vastaava koulu on perustettu myös Australiaan, joka tänä päivänä järjestää näytöksiä ympäri maailman.
Ratsastusjousiammunta on yleistyvä urheilulaji myös Yhdysvalloissa. MA3 eli The Mounted Archery Association of the Americas on pystyttänyt ratsastusjousiammuntaan keskittyviä kerhoja ympäri maan. Kilpailut ja kurssit keskittyvät korealaiseen rataan eli raidirataan, unkarilaiseen rataan eli tornirataan ja erilaisiin persialaisiin tyyleihin kuten qabaqiin. Qabaqissa ammutaan korkean tolpan päällä olevaan tauluun viistottain ylöspäin - hevosen selästä tietenkin.
Laji yhdistää jousiammuntataidot hyvän ratsastajan taitoihin luoden kauniin, perinteisen ja viihdyttävän hevosurheilulajin. Hevosen että ratsastajan toimiva yhteistyö on tärkeää, kun ratsastetaan yleensä 90 metrin rataa laukaten ilman ohjia sekä ampuen erilaisiin tauluihin. Aikaa on keskimäärin 10-15 sekuntia ampua, missä ajassa toiset ehtivät ampua 2 nuolta ja toiset useita. Vaikka laji vaikuttaa haastavalta, niin pienellä harjoittelulla ratsastustaitoinen harrastaja oppii varsin nopeasti ratsastusjousiammunnan perusteet ja tekniikan. MA3 tarjoaa jäsenille tilaisuuden oppia lisää lajista tarjoten tunteja, kursseja, kilpailuja ja ylläpitämällä rankingia.
BHA eli The British Horseback Archery Association Perustetiin vuonna 2007 ja se näyttelee suurta osaa lajin historiassa. Ensimmäinen kansallinen kilpailu järjestettiin 2010. Unkarin Kassai Lajos loi nykyaikaisen kilpailujärjestelmän ratsastusjousiammuntaan myöhään 1980-luvulla ja alkoi levittää lajia ensin Unkarissa ja sitten muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Hänen elämänkerrastaan on tehty elokuva A lovasijasz, Ratsastusjousiampuja, joka julkaistiin vuonna 2016.
Yleensä sanalla ratsastusjousiammunta viitataan nykypäivänä kuitenkin laukkaavan hevosen selästä harjoitettavaan jousiammuntaan. Laji yhdistää perinnejousen käsittelyn ja yhteistyön ison eläimen kanssa ja vaatii siksi harrastajaltaan varsin paljon. Hyvä ratsastus- ja hevosenlukutaito, kehonhallinta ja tasapaino, sorminäppäryys ja useamman asian tekeminen samaan aikaan ovat edellytyksiä onnistuneelle suoritukselle.
Lajiin kuuluu useita erilaisia ratakokonaisuuksia, mutta yleensä kyseessä on 100 metrin pituinen rata, jonne on sijoitettu 1-5 taulua. Hevosella menee sadan metrin laukkaamiseen noin 8-12 sekuntia hieman riippuen hevosesta, joten parhaimmillaan aikaa on vain pari sekuntia nuolta kohden. Joskus jousiammuntarataan saattaa sisältyä myös miekan ja keihään käyttöä, ja perinteinen pukeutumistyyli on olennainen osa historiallista lajia.
Ratsastusjousiammunnassa käytetään yleensä vastakaarijousta jossa ei ole nuolihyllyjä tai tähtäimiä. Aikaa tähtäämiseen ei myöskään oikeastaan ole, joten kaikki ampuminen tapahtuu vaistonvaraisesti. Laji vaatii siis sekä nopeutta että tarkkuutta, sillä pisteytykset määritellään osumien mukaan, yleensä fita-taulujen pisteytysasteikoilla.
Myös hevonen täytyy totuttaa lajissa käytettäviin aseisiin ja välineisiin. Sitä täytyy myös pystyä ohjailemaan pelkän painon ja äänen avulla, sillä ampuessa tarvitaan molemmat kädet käyttöön. Ammuntaan ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan erilaisia ampumatekniikoita löytyy ympäri maailman. Ratsujousessa ei ole yleensä kuin 15-35 paunaa, joten fyysistä voimaa laji ei juurikaan vaadi ampujalta, vaan sitäkin enemmän taitoa ja rohkeutta. Lajia voi harrastaa sopivalla hevosella kuka vain, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Kun laskee ohjista ja antaa hevosen laukata ja ampuu keltaiselle alueelle, kaikki muu unohtuu!
Vaikka laji on vielä Suomessa verrattain uusi, pääsee sitä kokeilemaan jo usealla ratsastuskoululla. Hevoskauppoja ei siis tarvitse heti ryhtyä hieromaan. Alkuun tavaroita pystyy vuokraamaan valmennuksista ja kursseilta, mutta ennen pitkää omien tavaroiden hankkiminen tulee ajankohtaiseksi. Jousi, muutama nuoli, nuoliviini sekä hyvä tauluntausta riittävät alkuhankinnoiksi