

Sako Suomen Riihimäeltä | Juuret syvällä Suomessa - Katse kaukana maailmalla.
Kotimainen Sako Oy on yksi Euroopan merkittävämpiä metsästys- ja urheiluaseiden valmistajia, joskin se on nykyisin osa italialaisomisteista Beretta-konsernia. Sakon kiväärit ja Sako patruunat ovat maailmalla tunnettuja ja arvostettuja. Sako on taatusti kaikille suomalaisille metsästäjille ja ampujille tuttu tuotemerkki, joihin on luotettu vuosikymmeniä ja tullaan luottamaan pitkälle tulevaisuuteen, eikä ihme - Sako kiväärit kestävät aikaa ja kiertävät isältä pojalle. Sako täyttää vuonna 2021 kunnioitettavat sata vuotta. Sakon tarina alkoi vuonna 1921, kun Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Osakeyhtiö perustettiin Helsingissä. Se luotiin turvaamaan juuri itsenäistyneen Suomen kansalaisten ampumataitoa ase-ja ampumaharjoittelulla. Talvisoidan aikaan Sako siirrettiin turvaan Tampereelle, jossa tehtaan toiminta lakkautettiin jatkosodan jälkeen. Sotien jälkeen Sakon omistajana toimi Suomen Punainen Risti. Vuonna 1962 Nokian edeltäjä, Suomen Kaapelitehdas Oy hankki Sakon itselleen ja vuonna 1974, Nokia puolestaan hankki Tikkakoski Oy:n ja muutamaa vuotta myöhemmin tämä kokonaisuus yhdistettiin Sako-Tikka AB:ksi. Myöhemmin Nokian aseteollisuus ja Valtion kivääritehdas yhdistetiin Sako-Valmet Oy:ksi. Vuonna 1988 Valmet tippui nimestä pois ja Sako Oy oli syntynyt. Muutaman omistajavaihdoksen kautta Sako myytiin vuonna 2000 italialaiselle Beretta-konsernille. Sako on Pohjois Amerikan suurin ei-amerikkalainen asevalmistaja. Sakon osaamista tuotekehityksessä hyödyntäen on syntynyt myös Beretta BRX1 Synthetic suoravetolukkoinen ja vaihtopiippuinen kivääri.
Sakon uusi Sako 90 -kiväärisarja on päivitetty versio Sako 85 -sarjasta. Uusien kiväärien joukosta löytyy monipuolisesti kaikenlaiseen metsästykseen soveltuvia aseita. Sako 90 Varmint -kivääri on pitkän matkan metsästykseen ja urheiluammuntaan soveltuva metsästyskivääri. Jos taas pidät klassisesta pähkinäpuutukkisesta metsästysluodikosta, on Sako 90 Hunter tai Sako 90 Hunter Stainless -kivääri erinomainen valinta. Sarjasta löytyy myös kevyitä hiilikuitutukkisia malleja, kuten Sako 90 Peak, Sako 90 Adventure ja säädettävällä tukilla varustettu Sako 90 Quest -kivääri.


















































































































