ROSELLI

Roselli-puukot

Suomalaisia käsityöpuukkoja, jotka tunnetaan laadukkaasta ja perinteikkäästä valmistusprosessistaan

Suomalainen Roselli valmistaa ensiluokkaisista materiaaleista käsintehtyjä puukkoja ja veitsiä. Rosellin puukot sopivat metsästäjille, lihanleikkaajille ja eränkävijöille. Heimo Roselli perusti yrityksensä vuonna 1976 Harmoisten kylään Kuhmoisiin kun jo monta vuotta puukkoja nikkaroituaan hän ajatteli, että voisi työllistää itsensä tällä alalla. 

oselli-puukkojen valmistusprosessi alkaa raaka-aineen valinnalla. Yritys käyttää pääasiassa hiiliterästä, joka on kestävää ja helposti teroitettavaa. Terän valmistus tapahtuu hitsaamalla kaksi tai useampia kerroksia terästä yhteen, jolloin saadaan aikaan monikerroksinen terä. Tämä parantaa terän kestävyyttä ja antaa sille kauniin kuvioinnin.

Kahvan valmistus on tärkeä osa Roselli-puukkojen valmistusprosessia. Kahvat tehdään usein suomalaisesta visakoivusta tai muista laadukkaista puulajeista. Puut työstetään käsityönä ja ne saavat kauniin muodon ja pintakuvioinnin. Kahvaan tehdään istutus, johon terä kiinnitetään ja joka peitetään kahvan puuosalla.

Roselli-puukot valmistetaan kokonaisuudessaan käsityönä, joten jokainen puukko on yksilöllinen ja uniikki. Puukkojen valmistusprosessi on perinteikäs ja vaatii paljon taitoa, kärsivällisyyttä ja huolellisuutta. Roselli-puukot ovat erittäin kestäviä ja toimivia työkaluja, jotka sopivat niin metsästykseen, kalastukseen kuin arkipäivän käyttöönkin.

Roselli puukojen terissä käytetään vain parhaimpia ja kestävämpiä teräslaatuja, jotka pitävät pintansa teroituksesta ja kovasta käytöstä huolimatta. Näissä puukoissa pääasiassa ei ole vain korea ulkonäkö vaan niiden toimivuus käyttötarkoituksessaan.

Tuotevalikoimassamme on mm. Roselli UHC kokinveitsi, UHC eräpuukko, Roselli Nikkarinpuukko, Vaarinpuukko sekä UHC Karhunkynsi. Pienempien puukkojen valikoimasta löytyy mm. yleisveitsestä käyvä Roselli kiinalainen kokinveitsi ja nahan irrottamiseen hyvin soveltuva Eskimokokki "ULU". Lisäksi tuotemerkki valmistaa retkipiiluja, kirveitä ja keräilypuukkoja. Monia tuotteita myydään lahjapakkauksissa, esimerkiksi Roselli eräpuukko lahjapakkauksessa on suosittu lahja vuodesta toiseen.

Rosellin puukot ovat voittaneet lukuisia palkintoja sekä keränneet suosiota ja kehuja ympäri maailman. Puukkojen valmistusprosessi on herättänyt kiinnostusta niin paljon, että sitä on tultu katsomaan aina ulkomailta asti. 

Rosellin puukkotehdas, tehtaanmyymälä, huolto sekä takuupalvelut sijaitsevat tänä päivänäkin Harmoisten kylässä Kuhmoisissa. Puukkotehtaassa valmistetaan useita kymmeniä erilaisia tuotteita ja niitä toimitetaan yli kahteenkymmeneen maahan. Kaikki tuotteiden työvaiheet toteutetaan Suomessa, ja puukot ovat sen vuoksi saaneetkin Suomalaisen työn liiton Avainlippumerkin. 

Sanonta kuuluu: "Kun kerran kokeilee H Roselli puukkoa, niin muuta ei enää suostu käyttämään."

Roselli puukot ovat hyödyllinen ostos itselle tai lahjaksi. Valikoimastamme löydät taatusti puukon jokaiselle metsästäjälle ja eränkävijälle! Tutustu valikoimaamme ja tue kotimaista tuotantoa ostamalla Rosellin puukko. 

EUR
27 tuotetta
Järjestys:
Roselli Vaarinpuukko Visa/turkistupella - yleiskuva lahjapakkaus - Puukot - 6430056850139 - 1
Roselli Vaarinpuukko Visa/turkistupella - puukko tupessa sivulta - Puukot - 6430056850139 - 2
ROSELLI

Roselli Vaarinpuukko turkistuppi

Visa lahjapakkauksessa R121P
Roselli Vaarinpuukko turkistuppi on kompakti puukko: taottu hiiliterästerä, pellavaöljytty visakoivukahva ja ruostumattomalla helalla. Mukana käsintehty nahkatuppi,tyylikäs puinen lahjalaatikko...
(0)
319,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Pikku Leuku lahjapakkauksessa  - yleiskuva lahjapakkauksesta - Puukot - 6430056850214 - 1
Roselli Pikku Leuku lahjapakkauksessa  - vasen sivu, viistokuva - Puukot - 6430056850214 - 2
ROSELLI

Roselli Pikku Leuku lahjapakkauksessa

Suomalainen pukko
Roselli Pikku Leuku lahjapakkauksessa on upea lahja luonnossaliikkujalle. Leuku toimitetaan kauniissa lahjapakkauksessa luonnonkivestä valmistetun teroituskiven kanssa.
(0)
229,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Pieni Leuku, yleiskuva - Puukot - 6430056850207 - 1
Roselli Pieni Leuku, sivusta - Puukot - 6430056850207 - 2
ROSELLI

Roselli Pieni Leuku

Taottu hiiliteräs ja visakoivukahva
Roselli Pieni Leuku on perinteinen suomalainen työkalu, jossa yhdistyvät leukun voima ja yleisveitsen tarkkuus. Taotusta hiiliteräksestä valmistettu terä takaa erinomaisen leikkaavuuden ja...
(0)
202,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Kirves, pitkä varsi - yleiskuva - Linkkuveitset, piilut ja sahat - 6430056850078 - 1
Roselli Kirves, pitkä varsi - yksityiskohta, terä vasemmalta - Linkkuveitset, piilut ja sahat - 6430056850078 - 2
ROSELLI

Roselli Retkipiilu Pitkä Varsi

Suomalainen käsin tehty kirves R850
Roselli Kirves, pitkä varsi on perinteinen hiiliteräskirves puun hakkuuseen ja halkaisuun. Pellavaöljytty koivukahva, nahkainen teräsuoja ja vyölenkki. Valmistettu Suomessa....
(0)
195,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Iso Leuku - yleiskuva - Puukot - 6430056850184 - 1
Roselli Iso Leuku - vasen sivu, vaakakuva - Puukot - 6430056850184 - 2
ROSELLI

Roselli Iso Leuku

Suomalainen pukko
Monikäyttöinen Roselli Iso Leuku. Terä on taottu hiiliteräksestä, kahva on koivua, joka on käsitelty pellavaöljyllä. Suomalainen tuote, jonka laatuun voit luottaa.
(0)
194,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Yleisveitsi 12 cm, visakoivu, yleiskuva veitsestä - Muut veitset - 6430056852928 - 1
Roselli Yleisveitsi 12 cm, visakoivu, sivusta - Muut veitset - 6430056852928 - 2
ROSELLI

Roselli Yleisveitsi

Kompakti hiiliteräksinen kokinveitsi
Roselli Yleisveitsi on kevyt ja monipuolinen keittiöväline, joka on saanut inspiraationsa japanilaisesta ruoanlaittoperinteestä. 12 cm hiiliteräksinen terä tekee veitsestä täydellisen...
(0)
188,00 €
Useita vaihtoehtoja
Roselli Eräpuukko Lahjapakkauksessa - yleiskuva - Puukot - 6430056850085 - 1
Roselli Eräpuukko Lahjapakkauksessa - vasen sivu, viistokuva - Puukot - 6430056850085 - 2
ROSELLI

Roselli Eräpuukko Lahjapakkauksessa

Käsintehty suomalainen Pukko
Rosellin ensimmäinen puukkomalli, joka on hirvimiesten ja retkeilijöiden suosiossa. Eräpuukkoa voi huoletta käyttää vuolemiseen, riistan tai kalan käsittelyyn ja muuhun leikkaamiseen....
(0)
179,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Vaarinpuukko Lahjapakkauksessa - yleiskuva - Puukot - 6430056850115 - 1
Roselli Vaarinpuukko Lahjapakkauksessa - vasen sivu, viistokuva - Puukot - 6430056850115 - 2
ROSELLI

Roselli Vaarinpuukko Lahjapakkauksessa

Suomalainen classikko
Roselli Vaarinpuukko Roselli Vaarinpuukkossa on taotusta hiiliteräksestä valmistettu terä on kaareva nahanirroitusta silmälläpitäen. Muotoilu pyrkii siihen, että sormella voidaan suojata...
(0)
169,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Wootz UHC Nikkarinpuukko - yleiskuva - Puukot - 6430056850030 - 1
Roselli Wootz UHC Nikkarinpuukko - vasen sivu vaaka - Puukot - 6430056850030 - 2
ROSELLI

Roselli Wootz UHC Nikkarinpuukko

Kapeateräinen, vuolemiseen RW210
Roselli Wootz UHC Nikkarinpuukko on kapea vuolupuukko puutöihin ja EDC-käyttöön. UHC-hiiliteräs tarjoaa ylivoimaisen teränpidon, petsattu koivukahva hyvän otteen ja nahkatuppi suojaa...
(0)
165,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Eskimokokki "ULU" - yleiskuva - Lihaveitset - 6430056850535 - 1
Roselli Eskimokokki "ULU" - sivukuva - Lihaveitset - 6430056850535 - 2
ROSELLI

Roselli Eskimokokki "ULU"

Keittiön monitoimityökalu R740
Rosellin Eskimokokki, eskimokielellä "ulu", on erinomainen lisä keittiöön ja soveltuu hyvin nahan irroituksesta pizzan leikkaamiseen.
(0)
165,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Kirves, lyhyt varsi - yleiskuva - Linkkuveitset, piilut ja sahat - 6430056850337 - 1
Roselli Kirves, lyhyt varsi - yksityiskohta terästä, vasen sivu - Linkkuveitset, piilut ja sahat - 6430056850337 - 2
ROSELLI

Roselli Retkipiilu Lyhyt Varsi

Suomalainen käsin tehty kirves R860
Roselli Kirves, lyhyt varsi on hiiliteräksinen retkipiilu, joka sopii erinomaisesti veistoon ja puun hakkuuseen. Kotimainen käsityö, nahkateräsuojalla ja lenkillä.
(0)
155,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli kiinalainen Kokinveitsi - yleiskuva - Lihaveitset - 6430056850511 - 1
Roselli kiinalainen Kokinveitsi - vasen sivu, viistokuva - Lihaveitset - 6430056850511 - 2
ROSELLI

Roselli kiinalainen Kokinveitsi

Suomalainen käsin tehty keitiöön
Rosellin kiinalainen kokinveitsi on perinteisen kiinalaistyylisen veitsen tavoin suuri yleisveitsi, jolla hoitaa helposti leikkaamisen ruuanlaiton yhteydessä.
(0)
149,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Mummunhammas puukko - yleiskuva - Puukot - 6430056850146 - 1
Roselli Mummunhammas puukko - vasen sivu, vaakakuva - Puukot - 6430056850146 - 2
ROSELLI

Roselli Mummunhammas

Suomalainen puukko
Roselli Mummunhammas on taotusta hiiliteräksestä valmistettu askartelupuukko. Nimi tulee menneiltä ajoilta, kun vanhat ihmiset käyttivät puukkoja hienontamaan ruokaa.
(0)
139,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Eräpuukko - yleiskuva - Puukot - 6430056850023 - 1
Roselli Eräpuukko - vasen sivu vaaka - Puukot - 6430056850023 - 2
ROSELLI

Roselli Eräpuukko

Käsintehty metsästysveitsi R100
Roselli Eräpuukko on käsintehty suomalainen puukko metsästykseen: taottu hiiliterästerä, pellavaöljytty visakoivukahva ja vaalea kasviparkittu nahkatuppi. Klassikko, valmistettu Suomessa....
(1)
135,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Vaarinpuukko - yleiskuva - Puukot - 6430056850108 - 1
Roselli Vaarinpuukko - vasen sivu, vaakakuva - Puukot - 6430056850108 - 2
ROSELLI

Roselli Vaarinpuukko

Metsästäjän luottopuukko R120
Roselli Vaarinpuukko on kompakti metsästyspuukko: taottu hiiliterästerä, pellavaöljytty visakoivukahva ja vaalea käsintehty nahkatuppi. Lyhyt 70 mm terä tuo hallinnan tarkkaan työhön....
(0)
125,00 €
Tilaustuote - tilaamme erikseen toimittajalta.
Varmista saatavuus ja toimitusaika asiakaspalvelusta info@asejaera.fi, tai käyttämällä verkkokaupan CHAT toimintoa.
kpl
Roselli Wootz UHC karhunkynsi, yleispuukko - yleiskuva - Puukot - 6430056850016 - 1
Roselli Wootz UHC karhunkynsi, yleispuukko - vasen sivu, vaaka - Puukot - 6430056850016 - 2
ROSELLI

Roselli Wootz UHC karhunkynsi

Suomalainen Puukko RW231
Roselli Wootz UHC karhunkynsi on pieni yleispuukko veistoon ja riistan käsittelyyn. UHC-hiiliteräs pitää terän pitkään, koivukahva takaa pidon ja kotimainen parkkinahkatuppi suojaa....
(0)
124,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Sieniveitsi hihnalla, alapuoli - Muut veitset - 6430056853482 - 1
Roselli Sieniveitsi hihnalla, veitsi tupessa ja nahkanyöri näkyvissä - Muut veitset - 6430056853482 - 2
ROSELLI

Roselli Sieniveitsi

Nahkatuppi ja luonnonmukainen kuituharja
Roselli Sieniveitsi on Suomessa käsintehty, ensiluokkaisesta hiiliteräksestä valmistettu veitsi, joka tekee sienten keräämisestä vaivatonta ja tarkkaa. Terävä hiiliteräksen terä suoriutuu...
(0)
119,00 €
Useita vaihtoehtoja
Roselli Pikkunikkari puukko - yleiskuva - Puukot - 6430056850160 - 1
Roselli Pikkunikkari puukko - vasen sivu, vaakakuva - Puukot - 6430056850160 - 2
ROSELLI

Roselli Pikkunikkari

Muksuille tarkoitettu puukko
Rosellin Pikkunikkari on lapsille kehitetty turvapuukko puukon käytön opiskeluun.
(0)
85,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl (KAARINA)
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
kpl
Roselli Kalahaarukka, yleiskuva - Muut veitset - 6430056853475 - 1
Roselli Kalahaarukka, sivusta
 - Muut veitset - 6430056853475 - 2
ROSELLI

Roselli Kalahaarukka

Fileerauspiikki hiiliteräs ja visakoivu
Roselli Kalahaarukka on suomalainen käsintehty apuväline, joka tekee kalan fileoinnista turvallista ja hallittua. Laadukkaasta hiiliteräksestä valmistetut piikit pitävät kalan tukevasti...
(0)
44,90 €
Tilaustuote - tilaamme erikseen toimittajalta.
Varmista saatavuus ja toimitusaika asiakaspalvelusta info@asejaera.fi, tai käyttämällä verkkokaupan CHAT toimintoa.
Tulossa erä varastoon 2 kpl 8.12.2025
kpl
Roselli Muki, valkoinen edestä - Lautaset ja ruokailuvälineet - 6430056852454 - 1
Roselli Muki, valkoinen yläviistosta - Lautaset ja ruokailuvälineet - 6430056852454 - 2
ROSELLI

Roselli muki

Kestävä emalinen retkimuki
Roselli imuki on erinomainen valinta retkelle, mökille ja arjen käyttöön. Kestävä, korkealaatuinen emalointi mahdollistaa mukin käytön kuumien ja kylmien juomien tarjoiluun. Muki kestää jopa...
(0)
25,90 €
Useita vaihtoehtoja